Onpa vähän aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta... Aika vaan kuluu nopeasti, ikää tulee lisää ja vuodenajat vaihtuvat.  Illat pimentyivät taas äkkiä ja ensilumikin ehti jo sataa, vaikkei sitä enää olekaan maassa.

Töissä oleminen vie ajantajun kokonaan. Välillä tuntuu, ettei ehdi kuin viikonloppuisin näkemään, miten luonto muuttuu lämpötilojen vaihtuessa. Se harmittaa, sillä syksy on yksi lempivuodenajoistani. Tänä vuonna olen nähnyt lintuaurojen lentävän, yksinäisiä joutsenia taivaalla ja potenut jonkinlaista syysmasennusta. Mieliala tuntuu olevan suurimman osan ajasta alavireinen ja surullinen. Pitäisiköhän rasvahappojen lisäksi hankkia D-vitamiinilisiä, että henkinen olotila kohoaisi edes hieman...

Osansa voi olla myös ikäkriisillä, jota ihan selvästi poden. Nämä tasa- ja viidet vuodet ovat selvästi pahimpia. Aina tulee mietittyä sitä, mitä on ehtinyt tehdä ja mitä ei, mitkä asiat ovat vielä saavuttamatta ja mitä elämästä puuttuu. 35 vuotta - se on tuntunut pieneltä hetkeltä ja tässä olen. Ilman lapsia, joita olen parikymppisestä asti toivonut. Vakituisessa työssä, jota toivoin mutta en uskonut kovin helpolla paikkakunnaltamme saavani. Isäni ja muita tärkeitä ihmisiä menettäneenä. Kolmen kummilapsen kummina - lasten, joista vanhin menee ensi vuonna rippikouluun ja joista nuorin syntyi keväällä. Äitipuolena, mikä on mukavaa ja välillä hyvin epäkiitollista hommaa mutta jossa saan osoittaa hellyyttä ja tuntea rakkautta lapsia kohtaan. Avopuolisona, adhd- miehen kumppanina, joka päivä erilaiset haasteet edessä.

Tunnelmat ovat välillä kuin Pariisin Kevään laulusta Tulivuoria - synkeää mutta toivoa täynnä:

"Juokse päätä pahkaa
Älä seuraa miten muut tekee
Jos käännyt katsomaan
Taaksesi, näetkö silloin eteen
Asfaltti on armoton
Alusta kompastua
Kun ilmalento alkaa
On hyvä antaa sen tapahtua

On tulivuoria sisällä
On ollut niin esi-isillä

Kädet osuu maahan
Ja ensimmäinen ajatus on olla
Nousematta enää koskaan
Luovuttaa suosiolla
Jäisit vaan siihen eikä kukaan tulisi
Tulisi yö ja kasvattaisit juuret maahan
Tuntisit, sen sydän lyö
Olisit puu, olisit jotain oikeaa ja suurta
Olisit vuori joka vavahduttaisi maan kuorta

Ilmalennon aikana
Kaikki kääntyy ylösalaisin
Sieltä käsin näet on
Maailman alla valaisin

On tulivuoria sisällä
On ollut niin esi-isillä

Kädet osuu maahan
Ja ensimmäinen ajatus on olla
Nousematta enää koskaan
Luovuttaa suosiolla
Jäisit vaan siihen eikä kukaan tulisi
Tulisi yö ja kasvattaisit juuret maahan
Tuntisit, sen sydän lyö

Olisit puu, olisit jotain oikeaa ja suurta
Olisit vuori joka vavahduttaisi maan kuorta
Olisit puu, olisit jotain oikeaa ja suurta
Olisit vuori joka
Olisit vuori joka

Tulivuoria, tulivuoria
Älä vaikuta
Liian harkitulta
Tulivuoria, tulivuoria
Syökse taivaalle
Savua ja tulta"

Toivottavasti talveen mennessä ajatukset hieman kirkastuvat ja muuttuisivat positiivisemmiksi. Odotan jo kuulaita talviaamuja ja jopa (avomiehen vastakkaisista toiveista huolimatta) yli 30 asteen pakkasia! Ne ovat minusta ihania, jos eivät vain kestä viikkokausia. Astmaatikkona minun ei pitäisi niistä nauttia, mutta nautin kaikin siemauksin ja joka aistilla. Ei sää ole ongelma, vain puutteelliset varusteet luovat ongelman -ajatus sopii koviin, kipakoihin pakkasiin mainiosti! Odotan jo kevättalven auringonsäteitä lumivalkeilla hangilla ja hankikantoa...

Mutta nyt täytyy kiirehtää nukkumaan. Huomenna on työpäivä vaikka oppilaitoksemme opiskelijat ovatkin itseopiskeluviikkoa viettämässä. Itse pidin lähes kaikki kertyneet lomapäiväni kesällä, pahimpien/parhaiden helteiden aikaan. Nyt sitten on vaan kärvisteltävä töissä...

Kynttilänvaloa ja tunnelmallisia iltoja t: Leena