Elokuun viimeinen viikonloppu siis menossa ja oma 35v. syntymäpäivä koko ajan vaan lähenee... No, ainakin nyt minulla on elämäni ensimmäinen vakituinen työsopimus plakkarissa (alkaen syyskuun alusta). Siihen liittyen kävin tänään työterveyslääkärillä hakemassa todistuksen työkyvykkyydestäni. Työterveyslääkärini on todella mukava mies, puhuu suoraan muttei ole liian hyökkäävä. Nyt syksyllä aloitan verenpainelääkityksen. Samalla käynnillä sain reseptit migreenin täsmälääkkeeseen ja kortisonikuuriin (astman pahenemisen varalta). Työkaveri kysyi, että sainko terveen paperit. Vastasin, että en ihan, mutta työkykyinen kyllä olen.

Tänä iltana paikkakunnalla on tapahtumien yö. Kävimme avomiehen ja hänen lastensa kanssa siellä katselemassa. Ihan paras oli italialainen klovni, joka puujaloilla seisoen teki hirvittävän isoja ilmapalloja. Tuli myös käytyä tutustumassa taidemuseon kokoelmaan ja katsomassa eri järjestöjen tapahtumakojuja. Avomiehen 6v. poika oli sitä mieltä, että oli maailman parhain tapahtuma ikinä (syynä karkit, jääkiekkokoju, leikkipuistoissa käyminen ja ilmainen ilmapallo). Kotimatkalla autossa keskusteltiin muistakin kaupunkimme mukavista tapahtumista. Yksi parhaimmista lasten mielestä oli joulun avaus - avomiehen pojan mukaan sen vuoksi, että siellä on joulupukki ja sen nainen - joka vuosi kylläkin eri nainen - mutta ei se mitään... Siinä vaiheessa meitä aikuisia kyllä nauratti hirveästi!

Huomenna lähdemme äitini luo kyläilemään koko porukalla. Hänen asuntonsa on nyt remontoitu kylpyhuonetta lukuun ottamatta. Isoveljeni, joka on ammatiltaan kirvesmies, teki lomallaan remontin. On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi äidin asunto on muuttunut. Toivottavasti muutos vaikuttaa positiivisesti äitini mielialaan, sillä hän on toivonut asunnon remontointia jo silloin kun isäni vielä eli. Mutta ei isä halunnut/raaskinut laittaa rahaa remonttiin, kun "välttäähän tämä näinkin".  Varmaankin aika perinteinen ajattelutapa "pula-ajan" ja sota-ajan lasten suusta. Mutta nyt äiti elää lesken elämää, joten päätöksetkin ovat pelkästään hänen itsensä tehtävissä. Sen roolin ottaminen on äidilleni melko vaikeaa. Itselleni on tullut jo sen verran vastuksia elämän varrella vastaan, että tämän ikäisenä olen jo oppinut sanomaan mielipiteeni ja sanomaan joskus jopa "ei", Hyvä koulu siihen on ollut nykyinen työni, josta suurin osa on ihmisten ohjaamista. Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä saa tehdä valmiiksi toisille vaan on osattava ohjata ihmisiä omatoimisuuteen. Eikä hyvä asiakaspalvelu oppilaitoskirjastossa ole asioiden valmiiksi syöttämistä vaan sitä, että antaa opiskelijalle kipinän tai suunnan tehdä asioita itse.

Mutta näillä mietteillä lähden yöunille ja jatkamaan alkanutta syksyä. Leena